torstai 5. lokakuuta 2023

Kuvattavana kahdeksan vauhdikasta beaglenpentua...

Tavoitteena oli saada kaikki kahdeksan viisivkkoista vauhdikasta pikkupentua samaan kuvaan, ja lisäksi oma potretti joka tyypistä.

Onnistui, muutaman erilaisen yrityksen jälkeen 😊 Eivät pysyneet vauhtiveikot erilaisissa koreissa tai laatikoissa tarvittavaa silmänräpäystä. Tai joku joutui aina näkymättömiin toisen taakse.

Lattia osoittautui lopulta parhaaksi alustaksi, ja virran väheneminen muutamasta pikkuotuksesta tuli pieneksi avuksi.




Kaksi avustajaa ei ollut yhtään liikaa. He saivat pelata vauhdikasta ping-pongia palautellessaan innokkaita pikkututkijoita takaisin kuvausasemiin. 

Lämpimästi tervetuloa kaikenkarvaiset asiakkaat kuvattavaksi viihtyisälle valokuvastudiolleni Orivedellä, vain puolisen tuntia Tampereelta! 

Ota yhteyttä: sp valonvuosi@gmail.com, p. 050 3450740


Myös aikuinen Reino (mikä ihana nimi!)
hallitsi poseeraamisen taidon.

#koirakuva #koirakuvaus #studiokuvaus #pentukuvaus #koiranpentu #studio #valokuva #valokuvastudio #beagle #beaglenpentu #söpö #Orivesi


maanantai 22. toukokuuta 2023

Valmistujais- tai muu kuvaus onnistuu Orivedellä!

Onko aika valmistujais- tai muuhun kuvaukseen vielä varaamatta? 

Ei huolta, vielä löytyy aikoja! 
Kuvaus onnistuu joko viihtyisällä valokuvastudiollani Oriveden aseman kupeessa, tai voin tulla kuvaamaan kotiin tai muuhun toivomaasi paikkaan.

Studiokuvauksen edullinen hinta on vain 75 euroa. Tähän sisältyy noin puoli tuntia kuvausaikaa, koevedoskuvat sekä kaksi valmista, käsiteltyä kuvaa tiedostomuodossa.

Muualla kuin studiossa tapahtuvan kuvauksen hinnasta annan mielelläni tarjouksen.

Tervetuloa kuvaan, ota pikaisesti yhteyttä, valonvuosi@gmail.com tai p. 050 3450740.

Terveisin Marjo Aspegren

 

#valokuvaaja #valokuvaus #studiokuvaus #henkilökuvaus #Orivesi #yo-kuvaus #ylioppilaskuvaus #valmistujaiskuvaus #rippikuvaus




maanantai 7. marraskuuta 2022

Kaikenlaiset kuvaukset ihmisistä lemmikeihin, asunnoista tapahtumiin!

On ollut hyvin vilkas, monipuolisten kuvausten syksy, niin studiollani Orivedellä kuin monenlaisissa kuvauspaikoissa. 

Viimeisimpänä vähän asuntokuvauksia, mukavaa vaihtelua.





Lämpimästi tervetuloa valokuvastudiolleni Orivedelle, vain puolisen tuntia Tampereelta!
Kuvausaikoja löytyy myös iltaisin ja viikonloppuisin. 

Ota yhteyttä: valonvuosi@gmail.com 
p. 050 3450740

#valokuva #valokuvaus #asuntokuvaus #asuntokuvaaja #asuntokuva 

torstai 4. elokuuta 2022

Tulossa syksyllä: valokuvausopetusta Orivedellä!

Nyt Orivedellä tarjolla mielenkiintoisia valokuvaus- ja muita kursseja, vain puolisen tuntia Tampereelta! Oriveden seudun kansalaisopisto OSKOn ensi lukuvuoden ohjelmat löytyvät jo netistä 🙂






Vedän syksyllä yhden koko syksyn kurssin ja pari lyhyempää.






La 10.9 Kokataan ja kuvaillaan syksyn satoa -lyhytkurssi 

Tämä kurssi on tarkoitettu kokkaamisesta ja/tai valokuvauksesta kiinnostuneille. Kokataan kasvisruokaa oman maan sadosta, kuvataan raaka-aineita, ruokaa ja ruoanlaittoa, lopuksi maistellaan tuotoksia. 
Yhdistetään osaamisemme ja vietetään yhdessä kiva päivä!


Ma 12.9. alk. Valokuvauksen perusteet joka toinen maanantai 

La 12. ja 19.11. Henkilö- ja tuotekuvauksen intensiivikurssi 

Tällä kurssilla syvennytään henkilö- ja tuotekuvaukseen, kuvien valaisuun, sommitteluun ja henkilöohjaukseen.

Kurssi toteutetaan valokuvastudiolla, aiempaa kokemusta studiokuvauksesta ei tarvitse olla.

Voit jo tutustua kursseihin, ne löytyvät tämän sivun lopusta. Ilmoittautuminen alkaa 15.8. 

Lämpimästi tervetuloa mukaan! 


#OSKO #Orivesi #OskoOrivesi #kansalaisopisto #valokuvaus #kurssi #valokuvausopetus #valokuvauskurssi

torstai 19. toukokuuta 2022

Tervetuloa kuvattavaksi studiolleni Orivedelle!

Onko sinulla vielä kevään valmistujais- tai muu kuvaus varaamatta? Ei hätää, vielä ennätät! 

Tunnelmallisella valokuvastudiollani Orivedellä, vain puoli tuntia Tampereelta syntyvät viehättävät kuvat niin ylioppilaista, ripillepääsijöistä kuin myös kaiken ikäisistä aina vauvoista vaareihin. Tietysti myös söpöt lemmikkikuvat :)

Studioni palvelee myös iltaisin ja viikonloppuisin, tarvittaessa tulen kuvaamaan myös paikan päälle.

Kysele vapaita kuvausaikoja: valonvuosi@gmail.com tai puh. 050 3450740.

Tältä sivulta löydät tietoa edullisista kuvaushinnoistani. 




perjantai 18. helmikuuta 2022

Hyödynnnä ystävänpäiväviikon tarjous!

Kun varaat ystävänpäiväviikon aikana (su 20.2.22 mennessä) ajan studiokuvaukselle siten, että kuvaus on viimeistään huhtikuun 2022 aikana, saat 10 % alennuksen kuvauksen hinnasta.

Kuvauksen perushinta alennuksella on 49,50 e (norm. 55 e), sis. 2 kpl valmiita kuvia tiedostomuodossa. Lisäkuvat tiedostona 19,80 e/kpl (norm. 22 e).

Nyt kipinkapin studiokuvaan kaikki mummit, kummit, äiskät, iskät, mustit, mirrit, vauvat ja vaarit! Tai ainakin varaamaan aika kuvaukselle!






Ota yhteyttä:

valonvuosi@gmail.com, p. 050 3450 740

Asematie 9, Orivesi as.


Studioni palvelee joustavasti myös iltaisin ja viikonloppuisin

tiistai 8. helmikuuta 2022

Tervetuloa tutustumaan valokuvastudiooni la 12.2.22!

Ystävänpäiväetkot Valokuvastudio Kuvastimessa Orivedellä ensi lauantaina 12.2. klo 11-14!

Tule tutustumaan tunnelmalliseen studiooni, saat myös mukaasi tarjouksen studiokuvauksesta.


Studioon on helppo tulla, se sijaitsee Oriveden aseman kupeessa, vain puolisen tuntia Tampereelta.

tiistai 23. marraskuuta 2021

Katso, mitä kaikkea Valokuvastudioltani löytyy!

Aika on jälleen vierähtänyt, studiollani on ollut mukavan vilkasta.

Kuvassa on käynyt suloisia 1-vuotiaita, söpöjä koiria, mukavia perheitä, kauniita kenkiä... Monenmoista siis.

Nyt oli viimein sopiva rakonen tehdä studiostani pieni esittelyvideo. Sillä pääset näkemään, miltä kaunis tiiliseinäinen studioni näyttää, ja mitä kaikkea sieltä löytyy!

Studioni on myös vuokrattavissa lyhytaikaiseen käyttöön, siispä lämpimästi tervetuloa, joko kuvattavaksi tai kuvaamaan!


Ota yhteyttä: valonvuosi@gmail.com, p. 050 3450 740.

perjantai 16. heinäkuuta 2021

Tule valokuvauskurssille Orivedelle!

Mahtuisiko kesääsi mukava valokuvauskurssi, jossa perehdytään erityisesti kuvien valaisuun? Harrastajakuvaajille suunnatulla kurssilla tutustutaan kuvien valaisun nikseihin, niin kuvaukseen kotioloissa kuin myös perehdytään studiokuvauksen laitteisiin. Niitä pääsee myös kokeilemaan!

Kurssipaikkana on Orivedellä Tampereen kupeessa sijaitseva viihtyisällä valokuvastudioni. Studio sijaitsee Oriveden aseman vieressä, jonne pääsee Tampereelta junalla alle puolessa tunnissa.

Kurssi toteutetaan seuraavasti:

Ke 21.7.21  klo 17.30-20.30 
La 24.7.21 klo 13-17 (kurssilaisten toiveiden mukaan tämä voidaan toteuttaa myös la 31.7.)

Kurssin hinta on 85 euroa. Mukaan mahtuu 3 - 8 henkeä ilmoittautumisjärjestyksessä.

Kurssin sisällöt:
- kuvien valaisun perusteet
- henkilökuvaus, tuotekuvaus, lemmikkikuvaus
- studiokuvauksen perusteet ja studiolaitteet
- käytännön harjoittelua

Sisältöä voidaan myös räätälöidä osallistujien osaamisen ja toiveiden pohjalta. Voit ottaa mukaan oman kamerasi, myös ilman kameraa voi osallistua.

Tiedustelut ja sitovat ilmoittautumiset su 18.7. mennessä valonvuosi@gmail.com, p. 050 3450740.

Kurssilla noudatetaan voimassa olevia koronasuosituksia, tulethan paikalle vain terveenä!

Olen valokuvaajan ammattitutkinnon suorittanut monipuolinen kuvaaja. Erikoisalueeni on puutarhakuvaus. Minulla on runsaasti opetuskokemusta, mm. Oriveden seudun kansalaisopistosta.

Lämpimästi tervetuloa mukaan!

Terveisin Marjo Aspegren
Valokuvastudio Kuvastin, Asematie 9, Orivesi

Hunajakenno.

Erilaisia softboxeja.




Ps. Jos jää tilaa, on mahdollista osallistua vain yhteen kerroista hintaan 45 e.

#valokuvastudio #Kuvastin #Orivesi #valokuvastudiokuvastin #MarjoAspegren #studiokuvauskurssi #kurssi #valokuvauskurssi

perjantai 9. heinäkuuta 2021

Kurssi: Studiokuvauksen salat ke 21.7. ja la 24.7.2021

Hei valokuvauksen harrastaja, kaipaatko kuvaamiseesi uutta sisältöä? Kiinnostaisiko sinua tietää, mitä tekemistä hunajakennolla on valokuvauksen kanssa, tai tiedätkö miten softbox toimii?

Haluaisitko tulla kurssille oppimaan, miten studiolaitteet, valot, taustat sun muut toimivat ja kiinnostaisiko sinua päästä kokeilemaan niitä?

Kurssin yhteydessä saat paljon vinkkejä myös kuvaukseen ylipäänsä, erityisesti kuvien valaisuun, esimerkiksi salaman käyttöön ja henkilökuvaukseen kotioloissa. 

Vedän Orivedellä Tampereen kupeessa sijaitsevalla viihtyisällä valokuvastudiollani kurssin, joka toteutetaan seuraavasti:

Ke 21.7.21  klo 17.30-20.30 
La 24.7.21 klo 13-17 (kurssilaisten toiveiden mukaan tämä voidaan toteuttaa myös la 31.7.)

Kurssin hinta on 85 euroa. Mukaan mahtuu 3 - 8 henkeä ilmoittautumisjärjestyksessä.

Kurssin sisällöt:
- kuvien valaisun ja studiokuvauksen perusteet
- henkilökuvaus, tuotekuvaus, lemmikkikuvaus
- studiolaitteet
- käytännön harjoittelua

Sisältöä voidaan myös räätälöidä osallistujien osaamisen ja toiveiden pohjalta. Voit ottaa mukaan oman kamerasi, myös ilman kameraa voi osallistua.

Tiedustelut ja sitovat ilmoittautumiset su 18.7. mennessä valonvuosi@gmail.com, p. 050 3450740.

Kurssilla noudatetaan voimassa olevia koronasuosituksia, tulethan paikalle vain terveenä!

Olen valokuvaajan ammattitutkinnon suorittanut monipuolinen kuvaaja. Erikoisalueeni on puutarhakuvaus. Minulla on runsaasti opetuskokemusta, mm. Oriveden seudun kansalaisopistosta.

Lämpimästi tervetuloa mukaan!

Terveisin Marjo Aspegren
Valokuvastudio Kuvastin, Asematie 9, Orivesi

Hunajakenno.

Erilaisia softboxeja.




Ps. Jos jää tilaa, on mahdollista osallistua vain yhteen kerroista hintaan 45 e.

#valokuvastudio #Kuvastin #Orivesi #valokuvastudiokuvastin #MarjoAspegren #studiokuvauskurssi #kurssi #valokuvauskurssi




maanantai 7. kesäkuuta 2021

Valokuvastudio Kuvastin


Haluaisitko ihanat kuvat lapsista, edustavat potretit itsestäsi, söpöt lemmikkikuvat, kuvan kaveriporukasta tai vaikka koko perheestä?

Vanhan työväentalon alakerran kauniit tiiliseinät luovat Orivedellä Tampereen kupeessa toimivaan studiooni ainutlaatuisen ja rauhallisen tunnelman. 

Kuvaushinnat

Studiolla tapahtuvan henkilö-, lemmikki- tai tuotekuvauksen perushinta on 75 euroa. Tähän sisältyy noin puoli tuntia kuvausaikaa ja 2 valmista, käsiteltyä kuvaa tiedostomuodossa. Lisäkuvien hinta on tiedostomuodossa 22 euroa/kpl.

Perushintaisessa kuvauksessa voi olla maksimissaan viisi henkilöä, lemmikkiä tmv. Vaativammista erikoiskuvauksista annan mielelläni erillisen tarjouksen.

Kuvat on mahdollista saada myös valokuvapaperille tulostettuna sekä haluttaessa myös pahvipohjukkeissa. Hinnat erikseen kuvien koon ja lukumäärän mukaan.


Tarvitsetko hyvälaatuiset kuvat yrityksesi tuotteista? Jos tuotteita on suurempi määrä, voit pyytää tarjouksen hinnasta.

Tulen myös kuvauskeikalle studion ulkopuolelle, vaikkapa ikuistamaan perhejuhlan tai muun tapahtuman. Keikkakuvauksen hintaan vaikuttaa kuvauksen kesto ja kuvien määrä, hinta alkaen 150 euroa plus matkakulut Oriveden keskusta-alueen ulkopuolelle.

Kaikkiin hintoihin sisältyy alv 24 %.


Valokuvastudio Kuvastin toimii osoitteessa Asematie 9, Orivesi. Avoinna sopimuksen mukaan, kuavukset onnistuvat mainiosti myös iltaisin ja viikonloppuisin. Toimin Osuuskunta työjuhtien kautta.

Ota yhteyttä ja kysy kuvausaikaa, valonvuosi@gmail.com tai p. 050 3450740.

Studioni on myös vuokrattavissa lyhytaikaiseen käyttöön, vuokrahinta 100 e/päivä (8 h), 70 e/puoli päivää (4 h), 40 e/tunti.

Seuraile tarjouksia!

Tästä pääset katsomaan kuvia portfoliossani.

Katso studioni esittelyvideo:

Tervetuloa, vaikka vain tutustumaan!

Marjo Aspegren, valokuvaaja, p. 050 3450740


Löydät minut myös Valokuvaajat.fi-sivustolta

#valokuvastudio #Kuvastin #Orivesi #valokuvastudiokuvastin #MarjoAspegren


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...