sunnuntai 6. joulukuuta 2020

Aukko, aika ja sommittelusäännöt tutuiksi kurssilla!


Olen vetänyt syksyn ajan Oriveden seudun kansalaisopistossa Valokuvausta aloittelijoille -kurssia, aivan ihanaa hommaa! Mukavassa ryhmässä on niin 12-vuotiaita innokkaita kuvaajanalkuja kuin jo varttuneempia kamerankäyttäjiä. Kaikilla on ollut kova into oppia uutta.

Koronakurimuksesta huolimatta saatiin syyskausi vietyä läpi lähes suunnitelmien mukaan, vain viimeinen kerta jouduttiin perumaan. Sikäli harmi, kun suunnitelmissa oli ottaa jouluisia kuvia, olin niin odottanut tätä! Eipä taida tämä aihe enää tammikuussa oikein innostaa :) 

Syksy hujahti perusasioihin tutustuessa - digikameran toimintaan sekä erilaisiin kuvaan vaikuttaviin tekijöihin. Välillä meinasi mennä aivot solmuun aukkojen, aikojen, ISO-arvojen ja polttovälien kanssa. Hiljalleen ne alkavat kuitenkin aueta. 






Kaikki kurssilaiset ovat edistyneet syksyn aikana tosi hienosti, ja lähetelleet kivoja kotitehtävä-kuvia. Kotitehtävinä on ollut muun muassa hidas-nopea, pieni-suuri, kuuma-kylmä. 

Kurssikerroille on myös osallistunut korillinen barbeja, joita on hyödynnetty monipuolisesti kuvausharjoituksissa. Viimeiseksi jääneellä kerralla kävimme kuvailemassa Oriveden kirjastossa, ehdinpä itsekin napata muutaman kuvan :) Tammikuussa taas jatketaan!

keskiviikko 8. huhtikuuta 2020

Kiva haastattelujuttu paikallislehdessämme 🙂

Paikallislehtemme Oriveden Sanomat kaipasi näinä poikkeustilanteen aikoina jotain positiivista jutunjuurta.

Päätyivät sitten tekemään haastattelun meikäläisestä 🙂

Oikein kiva juttu tulikin! Se liittyy kuvausprojektiini, jota olen tehnyt kaupunkimme uusille verkkosivuille, ja josta kerroinkin jo vähäisen aiemmin täällä blogissa.

Tässä olevat kuvat on tuossa projektissa kuvaamiani, erilsisia Oriveden kaupungin asiakaspalvelutilanteita.

Neuvolassa.
Tästä ilahtuneena laitankin lähiaikoina pystyyn blogiarvonnan, jossa palkintona kiva valokuvaukseen liittyvä kirja.

Kirjastossa.

Uimahallissa.

lauantai 21. maaliskuuta 2020

sunnuntai 1. maaliskuuta 2020

Mielenkiintoinen ja innostava kuvausprojekti meneillä 🙂

Minulla on ollut meneillä viime vuoden lopulta saakka yksi vähän isompi, äärimmäisen innostava ja mukava kuvausprojekti.

Kuvaan Oriveden kaupungin uusille verkkosivuille monipuolisesti erilaisia kaupungin asiakaspalvelutilanteita.

Olen kovin ilahtunut siitä, että kaupungin kaltainen julkisorganisaatio halusi tilata sivuilleen todellisissa tilanteissa varta vasten kuvattuja kuvia, joissa esiintyy kaupungin työntekijöitä ja kaupunkilaisia erilaisissa arjen asiakaspalvelutilanteissa.

Olen päässyt tämän projektin myötä vierailemaan omassa tutussa kotikunnassani monissa paikoissa, joiden olemassaolosta olen aiemmin tuskin tiennyt, saati tuntenut niiden toimintaa yhtään sen tarkemmin. Olen myös saanut tavata ja kuvata aivan ihastuttavia, suurella sydämellä työtään tekeviä persoonia.

Olen päässyt kurkistamaan myös muun muassa neuvolan, kirjaston, vanhusten palveluasumisen, kansalaisopiston kuin uimahallinkin arkeen. 

Kaikkein sykähdyttävin oli joulun alla ollut keikka tehostetun palveluasumisen Särkänkotiin. Tunnelma vanhusasukkaiden keskuudessa oli käsinkosketeltavan rauhallinen ja lämmin, mutta kuitenkin samalla aikaa virkeä ja hauskan innostunut - kuka muisteli nuoruutensa poikaystäviä, kuka hämmästeli sitä, kuinka hienoja nykyiset kamerat ovatkaan, tai ihasteli omia kuviaan kamerassani  :)

Ihan hirveästi polttelisi jo julkaista joitain kuvia, mutta täytyy vielä malttaa, jotta kaupunki saa julkaista ne ensin.

Laitan nyt kuitenkin tämän yhden making-of-kuvan, eksoottisin kuvauspaikka, missä olen tähän mennessä kuvannut. Tuo uimahallikeikkakin oli kaikkineen oikein mukava. Saimme kuvailla mallin kanssa kaikessa rauhassa kaksistamme uimahallin jo sulkeuduttua.

tiistai 14. tammikuuta 2020

Joulupukki toi dronen :)

Hitsit mitä hiljaiseloa täällä blogissa, harmittaa! On ollut niin paljon meneillä kaikenlaista pienempää ja vähän isompaakin kuvaus- ja muuta projektia.

Parhaillaan meneillä on yksi vähän isompi ja pitkäkestoisempi juttu, kuvaan tuleville verkkosivuille erilaisia julkishallinnon asiakaspalveluja. Tosi ihanaa, palkitsevaa ja mielenkiintoista kiertää kuvaamassa "tavallisia ihmisiä" kouluilla, päiväkodeissa, neuvoloissa, liikuntapaikoissa, terveyskeskuksissa... Kerron tästä tarkemmin sitten, kun homma on vähän valmiimpi.

Mutta joo, joululahjaan, sain ensimmäiseksi dronekseni toivomani Mavic Minin. Jonkun verran olen ehtinyt sillä lentelemään. Ensilento tapahtui keittiössämme, sen jälkeen olen lennellyt ulkosalla erilaisissa paikoissa. Ongelmitta on sujunut, ja hyväksi on Mini osoittautunut.

Kaikkein parasta on Minin pieni koko. Kokoontaitettuna vain vähän pesäpalloa suurempana se kulkee kätevästi mukana minne vain. Ja lentoaikaa yhdellä täyteen ladatulla akulla on kokonaista puoli tuntia.

Suurin heikkous on kameran laatu, joka on kuitenkin dronen hintaan nähden hyvinkin laadukas, hyvää kännykkälaatua.

Suurin vastus on ollut surkeat säät, märkää, pimeää ja tuulista, hyvät lento- ja kuvauspäivät ovat olleet todella harvassa.

Tässä olevat kuvat otin viime viikonloppuna entisen Oriveden opiston, nykyisen Oriveden Kampuksen avointen ovien päivässä, joka oli suuri yleisömenestys.



Minin kanssa on mukava harjoitella dronekuvailua, ja harkita sitten myöhemmin, olisiko suurempikokoisen ja parempilaatuisen kopterin hankinta paikallaan? Mielenkiinnolla odotan myös ensi kesänä voimaan astuvia uusia EU-säädöksiä dronekuvaukseen. Toivottavasti ei tule niin tiukkoja rajoituksia, ettei donekuvaamiseen enää olisi käytännön mahdollisuuksia. Jenkkilässä kuulemma ollaan kovasti menossa tähän suuntaan :( Toivotaan, ettei EU:ssa seurata perässä.


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...